31.1.2022

Terveysturvallisuusohjeiden päivitys

Lounais-Suomen aluehallintovirasto päätti 28.1.2022 poistaa valtaosan koronarajoituksista.

Turun konservatoriossa kaikki opetusta koskevat viranomaisten määräämät rajoitukset ovat poistuneet. Yleisötilaisuuksiin voimme ottaa AVI:n päätöksen mukaan 15.2.2022 asti enintään puolet suurimmasta osallistujamäärästä, joka tilaan on normaalisti sallittua ottaa.

Ammatillisen koulutuksen kaikki ryhmäopetusaineet ja Turun konservatorion kamarikuoro voivat jatkaa lähiopetuksessa.

Turun konservatorion terveysturvallisuusohjeet  jatkuvat ennallaan. Oppilaskonsertteja koskee sama ohjeistus kuin 10.9.2021 lähtien muutaman viikon ajan. Ohjeet ovat nähtävillä verkkosivulla ja Wilma-tiedotteena:

  • Oppilaitokseen ei pidä tulla oireisena.
  • Hyvä käsi- ja yskimishygienia estää tartuntoja.
  • Oppilaskonserteissa ja yleisötapahtumissa toivomme yleisön asettuvan istumaan väljästi tartuntariskin pienentämiseksi. Väljyyden toteuttamiseksi konsertteihin otetaan yleisöä korkeintaan kaksi henkilöä esiintyjää kohden.
  • Edellytämme maskin käyttöä toimitiloissa.
  • Oppijan aloitteesta instrumenttiopetusta voidaan toteuttaa etänä, esimerkiksi oppijan vähäisten oireiden tai perhepiirin koronatartuntaepäilyn takia.