3.12.2024

Juvenalia-kamarimusiikkikilpailusta loistavia tuloksia

Trio HAI (vas. Helmis Lindholm viulu, Arwen Lu piano ja Into Mäkinen sello) saavutti I palkinnon sarjassa Trio-kokoonpanot 16 vuotta ja nuoremmat ja Pianoduo Emman II (vas. Chenmi Zhang, Chengen Du) palkinnon pianoduosarjassa 12 vuotta ja nuoremmat.

Trio HAI on soittanut yhdessä loppuvuodesta 2023. He ovat esiintyneet triona kevään aikana konservatorion matineoissa. Arwen, Helmi-Lilja ja Into ovat innokkaita muusikoita. He ovat osallistuneet esim. kilpailuihin, kesäkursseille ja soittaneet orkestereissa ja eri kokoonpanoissa konservatoriolla. Trion instrumenttiopettajina toimivat Arja Yurtseven, Jukka Perksalo ja Jaana Luuppala. Kamarimusiikin ohjauksesta vastaa Helmi Hänninen.

Duo Emman aloitti yhteisen polkunsa syksyllä 2024. Chengen ja Chenmi ovat iloisia nuoria muusikoita, jotka soittamisen lisäksi harrastavat mm. uintia ja luistelua. Duoa ovat ohjanneet Anne Vähäkuopus ja Jaana Luuppala.

Musiikkiopisto Juvenalian XII kamarimusiikkikilpailu käytiin Sellosalissa 1.–2.12.2024. Valtakunnalliseen kilpailuun osallistui 14 kokoonpanoa seitsemästä eri musiikkioppilaitoksesta. Kilpailussa oli 3 sarjaa, joista jokaiseen Musiikkiopisto Juvenalia tilasi teoksen säveltäjiltä, jotka ovat tai ovat olleet Juvenaliassa joko oppilaana tai opettajana. Tilaussävellyksen tekivät Maleena Linjama, Olli-Pekka Tuomisalo ja Niilo Tarnanen.

Turun konservatorio onnittelee menestyksestä!