21. elokuun 2018

Oppilaspaikkoja vapaana

Turun konservatorion Taiteen perusopetuksessa muutamia vapaita paikkoja turkulaisilla lapsille ja nuorille seuraavissa soittimissa: harmonikka, kontrabasso, oboe, fagotti, pasuuna, baritonitorvi, tuuba ja lyömäsoittimet. Yhteydenotot pe 14.9. mennessä…

17. elokuun 2018

Turun konservatorion syyslukukausi käynnisssä

Taiteen perusopetus käynnistyi torstaina 16.8. lukujärjestyksen mukaisesti. Bändikoululaisiten opinnot alkavat orientaatioviikkojen infoilla Seili-salissa tiistaina 21.8. ja 28.8. klo 18-20. Myös ammattiopiskelijoilla on käynnissä orientaatiojakso.…

13. kesäkuun 2018

Musiikkileiriavustukset

Turun konservatorion taiteen perusopetuksen oppilailla ja oppilaiden huoltajilla sekä ammatillisen koulutuksen opiskelijoilla on mahdollisuus anoa avustusta avustusta musiikkileireihin. Anomusaika päättyy torstaina 21.6.2018. Avustuksia myönnetään…

7. kesäkuun 2018

Pianoakatemialle huomattava avustus Erkon säätiöltä

Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt Nuorten pianoakatemia -hankkeen jatkamiselle 360.000 euron suuruisen avustuksen kolmeksi vuodeksi. Avustus on tarkoitettu kansainvälisten mestarikurssiopettajien vierailuihin ja kansainvälisiin…

30. toukokuun 2018

Hyvää kesää!

Turun konservatorio toivottaa kaikille oppilaille, opiskelijoille, opettajille ja näiden tukijoukoille mukavaa kesää! Ammattiopiskelijoilla syyslukukausi käynnistyy uusilla torstaina 16.8. ja jatkavilla 17.8. Taiteen perusopetuksen syyskausi…

23. toukokuun 2018

Päätösjuhlat

Tervetuloa päätösjuhliin Sigyn-saliin! Ammatillisen koulutuksen juhla järjestetään ke 30.5. klo 14 ja taiteen perusopetuksen juhla klo 18. Molemmissa juhlissa kuullaan rehtorin tervehdys ja musiikkiesityksiä, sekä jaetaan todistukset ja…

21. toukokuun 2018

Samuel Eriksson voittoon Steinway-kisassa

Turun konservatoriossa opiskeleva Samuel Eriksson voitti lauantaina 19.5. Helsingissä järjestetyn Steinway-pianokilpailun vanhimpien eli 15–17-vuotiaiden sarjan. Osallistujia kilpailun kolmessa sarjassa oli kaikkiaan 41. Samuel Erikssonin opettajana…

27. huhtikuun 2018

Puhallinmusiikkijuhlat

TPMJ Turun XIII puhallinmusiikkijuhlat 14.–19.5.2018 Jo kolmattatoista kertaa järjestettävät Turun puhallinmusiikkijuhlat tarjoaa jälleen viikon ajan kuulijoilleen mukavaa yhdessäoloa leppoisassa kesäillassa Kirjastopihalla ja Sigyn-salissa.…

23. huhtikuun 2018

Musiikin perusteiden kesäkurssi

Aika: 4.–8.6.2018 klo 10.00–16.00 Paikka: Turun konservatorio Opintoihin voivat osallistua musiikkitaidon peruskursseja 2 ja 3 täydentävät tai opintoja uutena aloittavat oppilaat. Kurssi on suunnattu sekä lapsille ja nuorille että…

12. huhtikuun 2018

Skaalat solmuun 2018

Vuoden 2018 Skaalat Solmuun -viikko käynnistyy jälleen huhtikuussa, jolloin Turun konservatorion pop & jazz -opiskelijat esittävät livemusiikkia ympäri kaupunkia. Keikkoja järjestetään muun muassa Vimmassa, Soittojuomala Armaksessa sekä…

9. huhtikuun 2018

Musiikkia ravintola Teinissä

Helmikuussa alkanut yhteistyö jatkuu ja Turun konservatorio tuo keväällä elävää musiikkia ravintola Teiniin. Turun konservatorion opiskelijat soittavat kevyttä klassista taustamusiikkia torstaisin 12.4., 3.5. ja 24.5. klo 18. Teinin…

28. maaliskuun 2018

Lasten musiikkijuhlilla iso yleisö

Vuoden 2018 Lasten musiikkijuhlat on nyt vietetty. Laskelmien mukaan tapahtuman 33 tilaisuudessa yleisöä oli kaikkiaan 8537! Lämmin kiitos kaikille esiintyjille ja yleisölle! Seuraavan kerran Lasten musiikkijuhlat järjestetään keväällä 2019.…

12. maaliskuun 2018

Lasten musiikkijuhlat 2018

Turun konservatorio ja Turun filharmoninen orkesteri yhteistyökumppaneineen tarjoavat Lasten musiikkijuhlilla yli 30 eri-ikäisille lapsille, nuorille ja lapsenmielisille sopivaa musiikillista tapahtumaa. Lasten musiikkijuhlien tavoitteena on esitellä…

27. helmikuun 2018

Haettavia opetustehtäviä

Turun konservatoriossa on haettavana to 29.3.2018 klo 16 mennessä opetustehtäviä: Kamarikuoron johtaja, sivutoiminen tuntiopettaja Klassisen laulun lehtori Teorian ja säveltapailun lehtori Viulunsoiton lehtori Tarkempia kuvauksia tehtävistä on…

21. helmikuun 2018

Sirkusmusikaali

Kirkasta väriloistetta, pelotonta huimapäisyyttä ja mystistä magiikkaa, siitä on sirkus tehty. Mutta oletko koskaan kurkistanut kulissien taakse? Teltan esiripun takaa löytyy jotain ihmeellistä, siellä on sirkuslaisten maailma. Se kätkee…