Suuri kitaraorkesteri matkustaa maailman ympäri
Sigyn-salissa kuullaan tiistaina 13.2. klo 18.30 poikkeuksellinen konsertti, kun lavalle nousee yhtä aikaa noin sata kitaristia. Turun konservatorion kitaransoiton lehtori Tuomas Kourulan johtamassa orkesterissa soittaa kitaristeja konservatorion lisäksi musiikkiopisto Arkipelagista ja Turun NMKY:n musiikkiopistosta.
Konsertin ohjelmassa kuullaan monenlaista musiikkia eri puolilta maailmaa. Ohjelmistossa on toistakymmentä kappaletta, joiden tyylilajit ulottuvat elokuvamusiikista klassiseen ja popista kansanmusiikkiin. Tuomas ja Hanna Kourula ovat sovittaneet koko soitettavan ohjelmiston.
– Soittajien iät vaihtelevat viisivuotiaista aikuisiin ja sovitukset on tehty varta vasten näille soittajille ja heidän osaamisilleen sopiviksi. Pidemmällä olevilla on mutkikkaampaa soitettavaa ja nuoremmilla hivenen helpompaa, Tuomas Kourula selvittää.
Nyt kuultava konsertti on neljäs kerta kun tällainen suuri kitarakokoonpano kootaan yhteiseen konserttiin. Konsertissa kuullaan myös orkesterikitaroita, jotka rikastuttavat huomattavasti kokonaisuuden sointia.
– Orkesterikitarat ovat Suomessa tosi harvinaisia. Meillä on käytössä nyt neljä oktaavikitaraa, joiden sointi on hyvin kirkas, sekä kolme kontrabassokitaraa, joista lähtevä soundi on puolestaan tumma ja lämmin, Tuomas Kourula jatkaa. Näistä soittimista kolme on hankittu Suomen Kulttuurirahaston tuella, osa on Turun konservatorion omistuksessa ja osa Kourulan omia. Suuri kitaraorkesteri matkustaa huhtikuussa samalla ohjelmalla myös Espooseen Tapiola-saliin Musiikkiopisto Avonian isännöimään konserttiin.