23.5.2018

Turun konservatoriossa aloittaa kesän jälkeen kolme uutta lehtoria ja kamarikuoron johtaja vaihtuu

Turun konservatorion uudeksi klassisen laulun lehtoriksi on valittu Pia Pajala, teorian ja säveltapailun lehtoriksi Ilari Hongisto, viulunsoiton lehtoriksi Hanne Lund ja kamarikuoron johtajaksi Timo Lehtovaara.

Pia Pajala on toiminut pitkään opetustehtävissä musiikkioppilaitoksissa monien kuorojen ääntenhuoltajana, esiintyvänä taitelijana, kuorojen ja orkesterien solistina ja oopperalaulajana.

 

 

 

Ilari Hongisto on opiskellut säveltämistä, musiikkitiedettä ja äidinkieltä, toiminut muusikkona, sekä opettanut laajasti musiikin teoria-aineita ja säveltämistä eri oppilaitoksissa. Hän on toiminut musiikkiopisto Arkipelagin rehtorina vuodesta 2013.

 

 

Hanne Lund on opiskellut viulunsoittoa, alttoviulunsoittoa ja vanhaa musiikkia monipuolisesti. Hän on toiminut pitkään niin opetustehtävissä kuin orkesterisoittajana.

Timo Lehtovaara on lukuisten kuorojen johtajana toiminut Puolalanmäen musiikkilukion lehtori, joka palaa nyt kymmenen vuoden tauon jälkeen perustamansa Turun konservatorion kamarikuoron johtajaksi.