20.3.2023

Kamarikuoron johtajahaku

Turun konservatoriossa (Turun musiikinopetus Oy) on haettavana 11.4.2023 klo 16 mennessä seuraava opetustehtävä:

  • Kamarikuoron johtaja, sivutoiminen tuntiopettaja

Turun konservatorion kamarikuoro syntyi vuonna 2003 ideasta luoda Turkuun korkeatasoinen kamarikuoro, jonka laulajat ovat kokeneita kuorolaulajia, laulun opiskelijoita sekä jo valmistuneita laulajia. Noin 30-henkinen kamarikuoro on menestynyt kilpailuissa ja profiloitunut tekemään haastavaa ja pääasiassa uutta musiikkia. Taipuisa laulajisto on silti avoin uusille suunnille ja tuoreille ideoille. Kuoroa on johtanut syksystä 2018 lähtien MuM Timo Lehtovaara ja ennen häntä MuM Esko Kallio.

Turun konservatorion kamarikuoro toimii omana yhdistyksenään, jonka kanssa kuoronjohtaja suunnittelee ja toteuttaa kuoron toimintaa. Kuoronjohtaja on konservatorion sivutoiminen tuntiopettaja, jolle konservatorio maksaa palkkaa ja matkakorvauksia.

Kuoro harjoittelee kerran viikossa kolmen tunnin ajan, ja viikonloppuharjoituksia järjestetään tarpeen mukaan joka kausi.

Tarjoamme

  • osaavan sekakuoron yhteistyöverkostoineen
  • vakavaraiset puitteet toiminnalle
  • mahdollisuudet monipuoliseen taiteelliseen toimintaan

Odotamme

  • kuoronjohdon ammattilaista (soveltuva tutkinto, sis. pedagogiset opinnot)
  • valmiutta sitoutua kuoron kehittämiseen
  • monipuolista taiteellista näkemystä ja yhteistyökykyä

Lisää kuorosta osoitteissa:

turunkonservatorio.fi/kamarikuoro

facebook.com/kamarikuoro/

instagram.com/turunkonservatorionkamarikuoro/

Youtube

Kelpoisuusvaatimukset

Tehtävän kelpoisuusvaatimus on asetuksen 986/1998, 13 § mukainen ammatillisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuus. Käytännössä kelpoisuusvaatimukset edellyttävät opetustehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja opettajan pedagogisia opintoja (60 op). Opetus- ja kulttuuriministeriö on määrännyt opetuskieleksi ammatillisessa koulutuksessa suomen kielen ja taiteen perusopetuksessa suomen tai ruotsin. Rekrytoitavilta opettajilta edellytetään kelpoisuusvaatimuksena hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa.

Työehtosopimus

Turun musiikinopetus Oy on Sivistystyönantajien jäsen. Haettavan tehtävän työehdot määritellään Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen musiikkioppilaitosten liitteen mukaisesti.

Hakuprosessi

Lisätietoja kuoron toiminnasta antaa Turun konservatorion kamarikuoro ry:n puheenjohtaja Vera Välimäki:

Hakuprosessista lisätietoja antaa rehtori-toimitusjohtaja Juha Järvinen:

Hakemusasiakirjoissa hakijoiden on osoitettava kelpoisuutensa soveltuvasta korkeakoulututkinnosta ja opettajan pedagogisista opinnoista. Kelpoisuuden voi osoittaa todistusjäljennöksillä tai linkillä opintopolkurekisteriin. Ulkomailla suoritetuista tutkinnoista hakijoiden on esitettävä Opetushallituksen rinnastuspäätös. Hakijoiden on esitettävä kelpoisuuden osoittavat todistukset hakuajan päättymiseen mennessä.

Lisäksi hakijat voivat kertoa työkokemuksestaan vapaamuotoisella kuvauksella, esimerkiksi CV:llä, ja esitellä haluamallaan tavalla omia vahvuuksiaan, joiden he arvioivat antavan lisäarvoa Turun konservatorion rekrytoinnissa.

Hakemusasiakirjat lähetetään sähköpostilla osoitteeseen:

rekry@turunkonservatorio.fi

Lähetämme vastaanottokuittauksen määräaikaan mennessä saapuneista hakemuksista.

Osa hakijoista kutsutaan haastatteluun ja johtamis-/harjoittamisnäytteeseen, joita on tavoitteena järjestää 9.5.2023. Valintapäätöksiä on tavoitteena tehdä toukokuun loppuun mennessä.

Valintaprosessin aikana tai valintapäätöksen osana Turun konservatorio voi julkaista asianosaisille hakijoille yhteenvetoja, joista käy ilmi hakijoiden tutkintonimikkeitä tai muita kelpoisuustietoja. Emme julkaise kelpoisuustietoja kuin asianosaisille hakijoille. Emme julkaise lain nojalla salassa pidettäviä henkilötietoja, esimerkiksi valintaprosessissa tehtäviä henkilöarviointeja.

Tehtävään valitun opettajan toivotaan aloittavan Turun konservatorion palveluksessa 1.8.2023.

Tehtäviin valitulta henkilöltä edellytetään lääkärintodistus terveydentilasta sekä nähtäväksi rikostaustan selvittämislain mukainen, rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Koeaika on 6 kk.

Turun konservatorion kamarikuoron toimintaa viime vuosina

2022

Vuonna 2022 Turun konservatorion kamarikuoro toteutti konserttikiertueet Ahvenanmaalle ja Turun saaristoon sekä osallistui kuorokilpailuihin Latvian Jurmalassa. Lisäksi kuoro esiintyi pääsiäisenä yhteistyössä TFO:n ja CCA:n kanssa.

  • pe–su 11.–13.3. Kuoro matkusti Ahvenanmaalle. Jurmalan kirkossa esiinnyttiin la 12.3. yhteistyössä paikallisten soittajien kanssa. Nära dig -konsertin tuotto lahjoitettiin Yhteisvastuukeräykseen.
  • la 2.4. Piuhat kiinni! Osa 3: Kotoa Sigyn-salissa. Uuden elektroakustisen kuoromusiikin konserttitrilogian finaalikonsertissa esitettiin teoksia säveltäjiltä Eivind Buene, Aino Tenkanen (ke.) ja Perttu Haapanen.
  • pe 15.4. Pitkäperjantain Messa di Gloria -konsertti Turun tuomiokirkossa. TFO:ta, kamarikuoroa ja CCA-kuoron laulajia johti Tõnu Kaljuste.
  • la–su 18.–19.6. ja la–su 27.–28.8. saaristokiertue Korppoossa, Nauvossa ja Iniössä. Kuoro järjesti kesäiset konsertit saaristokirkkoihin.
  • pe–su 23.–25.9. International Baltic Sea Choir Competition Latvian Jurmalassa. Kuoro pääsi Timo Lehtovaaran johdolla finaalikierrokselle, mutta jäi ilman palkintosijaa. Muut kilpailuun valitut kuusi kuoroa olivat Virosta, Latviasta, Liettuasta, Puolasta ja kilpailun voittanut Hägersten a Cappella Ruotsista
  • 5.12. ja 10.12. kuoro joulukonsertoi Sigyn-salissa konservatorion lapsi- ja nuorisokuorojen kanssa sekä Tuomiokirkossa Rotary Clubin hyväntekeväisyystapahtumassa vierailevana johtajanaan Teemu Tommola. Kuoro räätälöi joulukonsertistaan myös videon Sitowise Oy:n joulutervehdykseksi asiakkailleen.

2021

Vuonna 2021 Turun konservatorion kamarikuoro konsertoi kaksi kertaa, vaikka toiminta jouduttiinkin keskeyttämään koronaviruspandemian vuoksi säädettyjen rajoitusten tähden. Suunniteltuja projekteja jouduttiin siirtämään, osa vuoteen 2022 asti, mutta musiikin tekemisen iloa saatiin pidettyä yllä alati vaihtuvista aikatauluista huolimatta. Kuoro sai myös kutsun liittyä vapaan kentän kulttuuritoimijoita yhdistävään Taidekahvit-verkostoon, jonka kautta kentän yhteistyötä voidaan jatkossa tiivistää.

  • la 18.9. Tämän haluat kuulla -toivekonsertti toi yleisön iloksi kokoelman kuorolaulajien omia suosikkeja, jotka he olivat äänestäneet kuoron aiemmista ohjelmistoista.
  • Ti 14.12. Lapsen luo -joulukonsertti toteutettiin yhteistyössä konservatorion lapsi- ja nuorisokuorojen Pikkurella, Auriella ja Sigynella kanssa. Kamarikuoro lauloi konsertissa kaksi settiä joululauluja (säveltäjäniminä mm. Alfvén, Gjeilo, Heiniö, Lauridsen, Madetoja, Rathbone ja Sidoroff) ja esiintyi myös yhdessä muiden kuorojen kanssa.

2020

Vuonna 2020 Turun konservatorion kamarikuoron toiminta keskeytyi kuukausiksi koronaviruspandemian takia. Useat suunnitellut projektit siirtyivät vuodelle 2021. Syksyllä esitettiin Piuhat Kiinni! -konserttisarjan toinen osa, ja Erik Fordell -kuorokilpailu järjestettiin nauhakilpailuna.

  • la 7.11. Ilarin Hongiston sävellyskonsertti: Luonnos Sigyn-salissa. Turun konservatorion kamarikuoro esitti Timo Lehtovaaran johdolla Ilari Hongiston teoksen Parvi.
    la 21.11. Piuhat kiinni! osa 2: Havinaa Sigyn-salissa.
  • 24.10. Erik Fordell -kuorokilpailun finaalinauhan tallennus Sigyn-salissa. Kuoro jäi ilman palkintosijaa nauhakilpailuna 22.11. järjestetyssä valtakunnallisessa Grand Prix’ssa, johon oli valittu nauhakarsinnalla yhteensä 8 kuoroa. Timo Lehtovaaran niinikään johtama Chorus Iuvenalis saavutti kuitenkin jaetun toisen sijan.
  • Korona-ajan konsertointikiellon vuoksi joulukonsertin sijaan kuoro taltioi  A. Sonnisen Jouluhymnin ja Gustav Norqvistin Jul, jul, strålande julin 360° kuvaavalla videokameralla. Nauhat julkaistiin joulutervehdyksenä Youtubessa.

2019

Vuonna 2019 Turun konservatorion kamarikuoro esiintyi yhteensä kuudessa konsertissa. Kevät alkoi näyttämö- ja elokuvamusiikkiin keskittyneellä konsertilla yhteistyössä Aura Brass Bandin kanssa. Pääsiäisenä esitettiin Haydnin Luominen-oratorio Turun filharmonisen orkesterin ja Chorus Cathedralis Aboensiksen (CCA) kanssa. Toukokuussa esiinnyttiin vielä Kevät Pariisissa -konserteissa Salossa ja Turussa. Syksyllä keskityttiin Piuhat kiinni! -elektroakustisen musiikin konserttisarjan ensimmäiseen konserttiin. Marraskuun konsertissa kuultiin myös ensimmäinen monista kuoron tilaamista uusista elektroakustisista kuoroteoksista. Syksyllä kuoro osallistui myös Kokkola 400-projektin ja Keski-Pohjanmaan Konservatorion järjestämän Erik Fordell-kuorokilpailun alkukarsintaan lokakuussa nauhoitetulla äänitteellä. Kuoro valittiin mukaan loppukilpailuun seitsemän muun kuoron kanssa.

  • su 31.3. Is This the Real Life -konsertti yhdessä Aura Brass Bandin kanssa Sigyn-salissa
  • pe 19.4. Pääsiäiskonsertti: Luominen-oratorio Turun tuomiokirkossa
  • ti 28.5. ja to 30.5. Kevät Pariisissa -konsertti Salon VPK:n talolla ja Turun Sibelius-museossa
  • ti 22.10. Erik Fordell -kuorokilpailun karsintaäänitteen nauhoitus Turun konservatorion Crichton-salissa
  • ti 12.11. Piuhat kiinni! – elektroakustisen kuoromusiikin trilogian avajaiskonsertti Sigyn-salissa. Esaias Järnegard, Zack Pentecost, Kaija Saariaho, Ilari Hongisto (ke.), Eivind Buene
  • pe 20.12. joulukonsertti yhdessä Turun konservatorion kamariorkesterin kanssa Martinkirkossa

2018

Vuonna 2018 Turun konservatorion kamarikuoro järjesti taiteellisesti tasokkaita konsertteja ja vietti 15-vuotisjuhlakauttaan. Vuoden aikana pidettiin viisi konserttia, joihin kuului myös kantaesityksiä. Lisäksi kuoro teki kilpailumatkan Kaunasiin. Kuoro piti yllä suhteitaan vanhoihin kuoroystäviin. Keväällä kuoro valitsi uudeksi johtajakseen Timo Lehtovaaran Esko Kallion ilmoitettuaan siirtymisestään uusiin tehtäviin.

  • 3.–6.5. Kuoro teki kilpailumatkan Kaunasiin 3.–6.5.2018. Kaunas Cantat -kilpailussa kuoro voitti oman sarjansa ja sai kultadiplomin.
  • 19.5. Matkalla-15-vuotisjuhlakonsertti Turun Mikaelinkirkossa. Konsertissa sai Suomen ensiesityksensä Joby Talbotin Path of Miracles -sarjan osa Roncesvalles sekä kantaesityksensä Arttu Punkkisen Eräästä ritarista -teos kuorolle ja ensemblelle.
  • 13.9. Sinfonia palloiluhallille – konsertti TFO:n ja Chorus Iucunduksen kanssa Turun uudessa palloiluhallissa Nick Daviesin johdolla.
  • 13.11. Musica Baltica Nousiaisten kirkossa. Konsertin säveltäjänimiä olivat Cyrillus Kreek, Rudolf Tobias, Arvo Pärt ja René Eespere Virosta, Uġis Prauliņš, Ēriks Ešenvalds ja Peteris Vasks Latviasta, sekä Vytautas Miškinis, Vaclovas Augustinas ja Raimonda Skabeikaitė Liettuasta.

Turun konservatorio

Turun konservatoriolla (Turun musiikinopetus Oy) on kaksi koulutustehtävää: musiikkialan ammatillinen koulutus ja taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä.

Ammatillisessa koulutuksessa Turun konservatoriossa voi opiskella musiikkialan perustutkintoa tutkintonimikkeillä muusikko ja musiikkiteknologi sekä musiikkituotannon ammattitutkintoa. Ammatillisessa koulutuksessa opiskelee lähes 200 opiskelijaa.

Taiteen perusopetuksessa oppilaitoksessa on noin 1400 oppilasta ja 600 lasta varhaisiän musiikkikasvatuksessa. Haluamme toteuttaa taiteen perusopetuksen ajatusta tavoitteellisesta ja tasolta toiselle etenevästä opiskelusta instrumentti-, yhteismusisointi- ja hahmotusaineissa sekä musiikin esittämisessä huomioiden työtapoina myös improvisointia ja säveltämistä. Varhaisiän musiikkikasvatus on opetussuunnitelmassamme osa taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän rakennetta. Kehittämämme pistejärjestelmä mallintaa opintojen etenemistä tavoitteellisesti tasolta toiselle ja kohti todistuksia.

Pidämme tärkeänä, että molemmissa koulutustehtävissä oppijoilla on monipuolisia oppimismahdollisuuksia ja riittävästi valinnaisuutta.

Turun konservatoriossa on monta kuoroa, jousiorkesteria, puhallinorkesteria, kitaraorkesteria, lukuisia pop- ja jazzkokoonpanoja sekä kamarimusiikkiryhmiä. Tavoitteenamme on toteuttaa vuosittain musiikkiteatterituotantoja, jotka ovat viime vuosina olleet tyylilajiltaan oopperoita ja musikaaleja.

Oppilaitos toimii Turussa Linnankatu 60:n ja Mestarinkatu 2:n toimitiloissa. Sivutoimipisteitä ei ole. Sähköisen oppimisympäristön kehittäminen on käynnissä määrätietoisesti. Osassa opetusta käytetään Itslearning- ja Google Classroom -alustoja.

Turun musiikinopetus Oy:n omistaa Turun kaupunki. Yhtiö syntyi liikkeenluovutuksilla 1.1.2020 Turun konservatorion ja Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistyksistä, joiden työtä jatkamme. Olemme yksi Suomen suurimmista musiikkioppilaitoksista.