Timantti-sarja: MOTARI

pe 15.11. klo 19
Seili-sali

Analogia nimen MOTARI takana perustuu mielikuvaan: yöllä moottoritiellä ajaessa matkaajan valtaa helposti sykähdyttävä pimeyden ja yksinäisyyden luoma intiimi haikeus, mutta samalla kiidetään koneen voimalla lujaa eteenpäin.

Yhtye esittää elektroakustista rytmimusiikkia, jonka eteenpäin potkiva rytmikkyys ja pohdiskelevan laulavat sävelaihiot luovat mystisen, mutta samalla lämpimän koskettavan tunnelman.

Ilkka Arola, trumpetti ja syntetisaattori
Juuso Hannukainen, lyömäsoittimet ja live-eletroniikka
Aino Kurki, konserttikantele

Turku Jazzin Vuoden Artistiksi vuonna 2019 valittu Ilkka Arola soittaa Quartertone-trumpettia ja bouzoukia yhtyeissä Ilkka Arola Sound Tagine sekä Jaakko Laitinen ja Väärä Raha. Kolme albumia sooloartistina julkaissut Arola ammentaa ilmaisussaan erityisesti Lähi-Idän mausteisesta musiikista.

Juuso Hannukainen on lyömäsoittaja sekä elektronisen musiikin tuottaja. Hannukainen on soittanut mm. seuraavien artistien kokoonpanoissa: RinneRadio, Kimmo Pohjonen, Wimme.

Aino Kurki on kantelemuusikko, jonka omintakeinen soittotyyli on syntynyt länsiafrikkalaisten koraharpputaitajien innoittamana. Kurki on toiminut säveltäjänä ja muusikkona yhtyeessä Afrotysonia, sekä muusikkona mm. Teea Aarnion ’Väki’ levyllä.

Timantti-sarjassa esiintyy Turun konservatorion opettajia ystävineen. Turun konservatorion tukisäätiö sr. ja Liedon Säästöpankkisäätiö sr. tukevat Timanttisarjaa.