Turkulaisten puhallinorkestereiden SM-katselmus

ma 25.4.2022 klo 18
Sigyn-sali
Vapaa pääsy

Puhallinorkestereiden SM-kilpailut järjestetään Tampereella 7.–8.5.2022. Kilpailuun osallistuu yli kolmekymmentä orkesteria, joista neljä on Turusta.

Turun konservatorion Aura Wind Band mittelöi parhaassa A-sarjassa puolustaen edellisten kisojen SM-hopeaa. Kilpailun vapaaseen sarjaan osallistuvat Turun konservatorion Aura Youth Wind Band, Turun NMKY:n Aura Brass Band ja Turun VPK:n puhallinorkesteri, jolla on puolustettavana orkesterisarjan toinen sija Turun ruotsinkielisiltä laulujuhlilta vuodelta 1897.

Suomalaisten puhallinorkestereiden syntyhistoria ajoittuu 1800-luvun lopulle. 24. marraskuuta 1880 Tsaari Aleksanteri III määräsi keisarillisella julistuksella Suomen suuriruhtinaskunnan sotilassoittokunnat vaskikokoonpanoiksi, ja sen myötä perustettiin myös lukuisia amatöörisoittajien torviseitsikkoja. Hänen Majesteettinsa – itsekin taitava kornetisti ja baritonisti – tutustui matkoillaan suuriruhtinaskuntansa  puhallinmusiikkiin, ja arvioi tason surkeaksi. Kaartin soittokunnan silloinen kapellimestari Adolf Leander sai tehtäväksi niin sotilassoittokuntien kuin harrastajienkin soittotaidon nostamisen korvia sietävälle taitotasolle. Sillä tiellä ollaan edelleen!

Katselmuksen aikataulu:

18.00 Turun VPK:n puhallinorkesteri
18.30 Turun konservatorion Aura Wind Band
19.00 Turun konservatorion Aura Youth Wind Band
19.30 Turun NMKY:n Aura Brass Band

Katselmuksessa kuullaan mm. Jukka Kortelaisen, Tauno Pylkkäsen, Jean Sibeliuksen ja Jukka Viitasaaren säveltämää musiikkia. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!