29.10.2018

Irma Hyvärisestä Turun konservatorion kannatusyhdistyksen puheenjohtaja

Turun konservatorion kannatusyhdistys päätti 25.10.2018 pidetyssä varsinaisessa syyskokouksessaan yksimielisesti valita yhdistyksen puheenjohtajaksi vuodeksi 2019 OP Turun Seudun muutos- ja tulevaisuusjohtaja VTM Irma Hyvärisen.

Hallituksen puheenjohtajan tehtävästä luopuva Juha Rantasaari on ollut konservatorion hallituksessa Turun kaupungin nimeämänä edustajana. Hän jatkaa kuitenkin hallituksen jäsenenä.
– Turun kaupunki valmistelee liikkeenluovutusneuvottelujen aloittamista kannatusyhdistyksen kanssa. Siksi kaupungin edustaja ei voi olla jatkossa hallituksen puheenjohtajana, Juha Rantasaari toteaa.
– Tavoitteena on edelleen tarjota monipuolista ja hyvää musiikinopetusta Turussa ja luoda tähän päämäärään sopivia rakenteita yhdessä tekemällä, Irma Hyvärinen kertoo.

Irma Hyvärinen on laaja-alainen musiikin kuuntelija ja ahkera niin jazzin kuin klassisen musiikin konserttikävijä. Turun konservatorion hallituksen jäsen hän on ollut vuodesta 2015.

Turun konservatorion hallitukseen valittiin Hyvärisen lisäksi Matti Ahrelma, Mikko Heiniö, Jyrki Kangas, Liisa Ketomäki, Eero Kunnas, Pekka Lehtinen, Maati Rehor, Markku Ruokoniemi sekä Turun kaupungin nimeäminä edustajina Juha Rantasaari ja Essi Tarvainen.