7.4.2021

Skaalat Solmuun 12.–17.4.2021

Turun konservatorion ja musiikkiopiston vuosittain järjestämä Skaalat Solmuun -festivaali toteutuu tänä vuonna streamin muodossa. Nyt jo viidettätoista kertaa opiskelijoiden organisoima tapahtuma saa aivan uuden ilmeen. Tämän vuoden tapahtuman keskiössä on tulevaisuuden muusikkous virtuaalinäkökulmasta.

Streamissa on luvassa paljon erilaisia musiikkiesityksiä laidasta laitaan, klassisesta musiikista rockiin ja souliin. Eri päivinä soittaa useammanlaisia kokoonpanoja: on monihenkisiä bändejä sekä pienempiä yhtyeitä ja upea klassinen lied-konsertti. Viisipäiväisen stream-tapahtuman aikana kuka vain voi siis varmasti löytää mieleistään musiikkia.

Tarkemman aikataulun voi katsoa täältä.

Olemme valmistautuneet siihen, että saamme tuotettua festivaalin stream-versiosta yhtä laadukkaan ja viihdyttävän kuin livetapahtumastakin. Laitteistoon ja äänentoistoon on panostettu, jotta esityksiä olisi miellyttävä seurata. Tänä vuonna Skaalat Solmuun on ollut erinomainen tapa opiskelijoille oppia tulevaisuuden muusikon taitoja nimenomaan streamin järjestämisessä, markkinoinnissa ja ennen kaikkea esiintymisessä. Virtuaalikeikoista olemme saaneet kokemusta nyt viimeisen vuoden aikana paljon, ja nyt onkin aika ottaa taidot käyttöön.

Kaikki stream-keikat tehdään Turun konservatorion ja musiikkiopiston tiloissa, joista suurin osa kuvataan Seili-salissa, joka on avarin bänditila oppilaitoksessa. Sen lisäksi klassinen lied-konsertti streamataan koulun konserttisalista Sigynistä.

Skaalat Solmuun “Behind The Stream’’ -teemaa ja festivaalin järjestelyä voi seurata Facebookista ja Instagramista. Itse stream tapahtuu 12.–17.4.2021 Skaalat Solmuun YouTube-kanavalla. Linkit tulevat myös Facebookiin.

Tule mukaan seuraamaan ainutlaatuista musiikkielämystä!

Instagram

Facebook