26.9.2021

Mikael Loponen Tampereen pianokilpailun finaaliin

Turun konservatoriossa ja musiikkiopistossa pianonsoittoa opiskeleva Mikael Loponen on valittu Tampereella 20.–28.9.2021 käytävän pianokilpailun finaaliin. Mikaelin opettaja on Eveliina Kytömäki. Hän on opiskellut myös Nuorten pianoakatemiassa vuodesta 2015 lähtien ja soittaa sivuaineenaan viulua. Lisäksi Mikael on osallistunut Jorma Panulan kapellimestarikursseille vuodesta 2018 lähtien.

– ”Olen erittäin tyytyväinen ja ylpeä Mikaelin todella onnistuneista alku- ja välierästä. Mikael on hyvä harjoittelemaan, mutta parhaimmillaan hän on lavalla”, Eveliina Kytömäki kertoo tunnelmistaan. – ”Kaikki muut finalistit opiskelevat Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, joten finaaliin pääsy on todella mahtavaa”, opettaja iloitsee. Kahtena päivänä soitettavassa finaalissa Mikael esiintyy 28.9. Hänen ohjelmassaan on tuolloin Ludvig van Beethovenin neljäs pianokonsertto.

Mikaelin tärkeimmät esiintymiset ovat olleet Mäntän musiikkijuhlilla, Leevi Madetoja -pianokilpailut sekä kahdesti TFO:n solistina. Pianon mestarikursseilla häntä on opettanut mm. Aquiles delle Vigne, Marc-Andre Hamelin, Claudio Martinez-Mehner, Matti Raekallio, Robert Levin, Tuija Hakkila ja Henri Sigfridsson. Hänet on palkittu useissa Pianoaura-pianokilpailussa, Leevi Madetoja -pianokilpailussa 2015 ja 2018 sekä Steinway Piano Festival -kilpailussa 2016.

Lisätietoa Tampereen pianokilpailun verkkosivulta.