Arto Nurmi

lehtori pop & jazz sähkö- ja kontrabasso

arto.nurmi@turunkonservatorio.fi

Työskentelen bassonsoiton lehtorina Turun konservatoriolla sekä freelance-muusikkona pääkaupunkiseudulla. Tämä on oiva yhdistelmä, sillä molemmat toimet tukevat toisiaan. Olen huomannut myös, että pelkästään opetustyötä tekemällä en voi hyvin. Olen saanut soittaa eri bändeissä 10-vuotiaasta asti ja tämä on muusikkouteni kulmakivi. Vaikka koulujakin on käyty, eniten olen saanut oppia soittaessani erilaisissa bändeissä. Edelleen yli kolmekymmentä vuotta soitettuani musiikki on mielestäni maailman siistein juttu ja tätä innostusta haluan jakaa myös oppilailleni.

Haluan kannustaa oppilaitani ottamaan vastuuta omasta muusikkoudestaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että oppilas arvioi itse omaa soittoaan audio- ja videotallenteiden avulla. Omat havainnot omasta soitosta vaikuttavat automaattisesti toimintaan. Uskon, että tämä itsearviointi ohjaa oppilasta oman harjoittelun suunnitteluun, jossa olen toki opettajana mukana tukemassa.

Olen ottanut Google Driven tehokäyttöön opetuksessa ja kehittänyt sille perustuvan Kuukkeli-nimisen alustan Turun konservatorion pop & jazz -opetuksen käyttöön. Voit tutustua siihen blogissani kuukkeliblogi.wordpress.com.

www.artonurmi.wordpress.com

Kuva: Antti Paranko