Puhallinorkestereiden suomenmestaruuskilpailut
Maamme parhaat puhallinorkesterit kerääntyvät viikonvaihteessa 17.–18.5. Turkuun mittelemään suomenmestaruudesta. Sigyn-salissa käytävään kisaan osallistuu tänä vuonna kaikkiaan 26 orkesteria eri puolilta Suomea. Kilpailussa on neljä eri sarjaa eri tasoisille orkestereille ja soittajia tapahtumaan osallistuu kaikkiaan hieman toista tuhatta.
Puhallinorkestereiden SM-kilpailuja on järjestetty vuodesta 2005 alkaen eri puoella Suomea. Viimeksi kisa käytiin Tampereella vuonna 2022 ja Turussakin on jo kisattu vuonna 2017.
Yleisö on tervetullut seuraamaan kilpailua. Kisakatsomoon on vapaa pääsy ja lisäksi suoraa lähetystä kilpailupäivistä voi seurata Turun konservatorion YouTube-kanavalla.
Kilpailu käynnistyy Sigyn-salissa lauantaina 17.5. klo 9.00, jolloin aloitetaan B-sarjan orkestereiden suorituksilla. Iltapäivällä klo 15.30 alkaen kuullaan A-sarjan osallistujat. Lauantai-iltana klo 19 jaetaan A- ja B-sarjojen palkinnot.
Sunnuntaina kuullaan C-sarjan ja vapaan sarjan esitykset klo 9.00 alkaen ja näiden sarjojen palkintojen jako on klo 15.30. Sunnuntain ohjelmassa on lisäksi Varvintorilla Suomalaisen puhallinmusiikin päivän tapahtuma ”Hyvää tuulta puhallinmusiikille” klo 12.00.
Puhallinorkestereiden SM-kilpailujen tarkkaan aikatauluun voi tutustua verkkosivulla posmk.fi. Tervetuloa mukaan!