Turun konservatorion kamarikuoro: Kielojen aikaan

la 27.5. klo 18.0019.30
Ylösnousemuskappeli
Hautausmaantie 21

Kevään koittaessa on palkittujen kuorojen toisen yhteiskonsertin vuoro. Lauantaina 27.5. kuorot esiintyvät Turun Ylösnousemuskappelissa teemalla Kielojen aikaan.

Timo Lehtovaaran johtama Chorus Iucundus, jota kuullaan Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa tänäkin kesänä, esittää teoksia muun muassa Mikko Heiniöltä, Mia Makaroffilta, Anna-Maija Kähärältä ja Juhani Komulaiselta.

Esko Kallio puolestaan tulkitsee Turun konservatorion kamarikuoron kanssa mm. Charles Villiers Stanfordin, Toivo Kuulan, Alex Freemanin ja Ralph Vaughan Williamsin musiikkia sekä pääteoksena Benjamin Brittenin sävellyksen Hymn to St. Cecilia vuodelta 1942.

Ohjelmassa on valikoima tiivistunnelmaisia luonto- ja kevätaiheisia sävellyksiä, toisaalta lauluja Suomesta, suomalaisista ja suomalaisille, toisaalta kertomuksia Brittein saarten varjoisista puutarhoista, kirkkaista taivaista ja myyttisestä muusasta, musiikin suojeluspyhimyksestä.

Turun konservatorion kamarikuoro ja Chorus Iucundus esiintyivät ensi kertaa yhdessä Ylösnousemuskappelissa vuonna 2015 lähtölaukauksena Tampereen Sävelen kuorokatselmukseen. Katselmus osoittautui hyvin menestyksekkääksi kummallekin: kamarikuoro palkittiin kolmella kultaleimalla, Iucundus kahdella.

Konsertin kesto on noin 1,5 tuntia, ja konsertin väliajalla on kahvitarjoilu.

Kielojen aikaan
Turun konservatorion kamarikuoro, joht. Esko Kallio
Chorus Iucundus, joht. Timo Lehtovaara

Liput 15/10 euroa (opiskelijat, työttömät, eläkeläiset, varusmiehet), sis. käsiohjelma. Konsertti on osa SPR:n kulttuuriystävätoimintaa. Maksuna käteinen ja Smartum-kulttuurisetelit.

Lisätietoja:
Vera Välimäki, Turun konservatorion kamarikuoron tiedottaja
kamarikuoro@gmail.com / 040 5797 647

www.facebook.com/kamarikuoro
www.facebook.com/Chorusiucundus