1.10.2018

Klassisen musiikin työssäoppiminen monipuolistuu

Turun konservatorio on kuluvana syksynä aloittanut yhteistyötä useiden uusien tahojen kanssa. Klassista musiikkia viedään työssäoppimisen merkeissä niin museoon, ravintolaan, seurakuntiin kuin palvelutaloihin.

Musiikkia museossa on yhteistyöprojekti Sibelius-museon ja konservatorion välillä, jossa tarjoillaan museokävijöille elävää musiikkia museon konserttisalissa viitenä torstaina loka-marraskuun aikana klo 15.00. Sarjan ensimmäinen musiikkituokio on torstaina 4.10., jolloin luvassa on trumpetti-, laulu-, sello-, klarinetti-, ja marimbaesityksiä. Samalla käynnissä on Opi museossa -teemaviikko.

Klassinen musiikki soi jälleen lokakuussa myös perinteisessä turkulaisessa taiteilijapiirien kantapaikassa ravintola Teinissä. Sarjan ensimmäisessä illassa tiistaina 2.10. klo 18 alkaen luvassa on muun muassa kitaran ja kahden huilun kevyttä sointia sekä musiikkia soolokitaralle ja kitara-huiluduolle. Ruokailun lomassa soivat Jules Massenet’n ja Fried Walterin sävellykset. Teinin musiikki-illat jatkuvat kahden viikon välein tiistaisin.

Työssäoppimisen myötä konservatoriolaisten soittamaa musiikkia viedään myös seurakuntiin. Sooloja tai pienyhtyeiden esityksiä kuullaan Hannunniitun seurakuntatalon Annan tuvan ja Varissuon kirkon Valpurin kammarin seurakuntatilaisuuksien musiikkituokioissa vuoroviikoin, alkaen Annan tuvasta keskiviikkona 3.10. klo 11.

Pitkäaikainen yhteistyö Turun konservatorion ja useiden palvelutalojen välillä jatkuu. Musiikkia senioreille -sarjassa konservatoriolaisten esityksiä kuullaan syksyn mittaan Portsakodissa, Ruusukorttelissa, Lehmusvalkamassa ja Kotikunnaksessa.