Työtä tarjolla: soitonohjaajan tehtäviä haettavana
Turun konservatorio Oy hakee eri soittimien soitonohjaajia Taidekeskus koulussasi -toimintaan ajalle 24.8.2026–30.6.2027. Tällä hetkellä työtä tarjolla on pop-painotteisen pianon, huilun ja saksofonin ohjaajille, mutta muillekin soittimillekin voi kysyntää ilmaantua. Jonkun sivusoittimen perusteiden hallinta lasketaan hakijalle eduksi.
Soitonohjaaja työskentelee Turun koulujen tiloissa koulupäivän jälkeen. Toimintaa voidaan luonnehtia virikekasvatuksena, eräänä mahdollisena portaana taiteen perusopetuksen piiriin. Toimintaa ei määrittele opetussuunnitelma vaan sisällöt toteutetaan kunkin harrastajan omista lähtökohdista.
Ohjaajalta edellytetään oman harrastuksensa, opintojen tai työkokemuksen kautta hankittua riittävää osaamista sekä kykyä työskennellä lasten ja nuorten kanssa. Käytännössä kyseessä on viikottainen henkilökohtainen soittotuokio, lukuvuoden aikana 26 kertaa / oppilas.
Ohjaajan tulee sitoutua säännölliseen viikkorytmiin. Palkka on 23,29 € / tunti. Palkkaa maksetaan tehtyjen tuntien mukaan. Muut työsuhteen ehdot määräytyvät yksityistä opetusalaa koskevan TES:n HTP-osion mukaan. Työsuhteen alussa on 6 kk:n koeaika. Tuntimäärä voi vaihdella kauden aikana.
Ennen mahdollisen työsopimuksen solmimista tulee näyttää työnantajalle lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä edellytettävä rikostaustaote.
Vapaamuotoiset hakemukset ja lisätiedot:
Toiminnanohjaaja
Alex Lyysaari
alex.lyysaari@turunkonservatorio.fi
Taidekeskus koulussasi verkkosivullamme.


