2. tammikuun 2018

Leevi Madetoja -pianokilpailu Oulussa

Turun konservatoriosta vahva edustus kilpailuun Valtakunnallinen Leevi Madetoja -pianokilpailu käydään Oulussa 22.–27.1.2018. Kilpailu on nuorten pianistien ja heidän taustajoukkojensa kohtauspaikka ja elämyksiä tarjoava musiikkitapahtuma. Kolmen…

30. marraskuun 2017

Joulukuun alku kuhisee konsertteja

Turun konservatoriossa joulukuu on kiireistä konserttiaikaa. Paitsi joulu niin luonnollisesti myös 100-vuotias Suomi innostaa musisoimaan. Joulukonsertteja kuullaan ensimmäisestä adventtiviikonlopusta lähtien. Lauantaina 2.12. Virve Niemeläisen…

20. marraskuun 2017

Klamista Rautavaaraan

Turun konservatorion, Turun yliopiston ja Sibelius-museon yhteishanke Piano-Suomi 100 tarkastelee kahdessa luentokonsertissa suomalaista musiikki- ja kulttuurielämää viime vuosituhannella. Hankkeen toinen konsertti ”Klamista Rautavaaraan”…

8. marraskuun 2017

Hyvän mielen orkesteri

Ilmoittautuminen Hyvän mielen orkesteriin on käynnissä! Yhteismusisointi on olennainen osa orkesterisoitinten opintoja, mutta usein orkesteri tai kamarimusiikkikokoonpano koostuu vain oman soitinryhmän soittimista. Sinfoniaorkesterin sointi jää liian…

27. lokakuun 2017

Juha Rantasaaresta puheenjohtaja

Turun konservatorion kannatusyhdistys r.y. – Garantiförening för Åbo konservatorium r.f. on syyskokouksessaan 26.10.2017 valinnut uudeksi puheenjohtajakseen Juha Rantasaaren. Ennen tätä valintaa Rantasaari on työskennellyt Turun konservatorion…

23. lokakuun 2017

Valoa ja varjoja

Turun konservatorion, Turun yliopiston ja Sibelius-museon yhteishanke Piano-Suomi 100 tarkastelee kahdessa luentokonsertissa suomalaista musiikki- ja kulttuurielämää viime vuosituhannella. Ensimmäisessä luentokonsertissa Sibelius-museossa sunnuntaina…

16. lokakuun 2017

Sigyn Fusion -konsertissa huilu- ja pianomusiikkia

Turun konservatorion ja Turun ammattikorkeakoulun yhteinen Sigyn Fusion -konsertti tiistaina 17.10. klo 18 Sigyn-salissa. Sarjassa kuullaan tavallista oppilasiltaa laajamuotoisempia teoksia. Huilisti Anna-Sofia Kallio soittaa Gluckin G-duurikonserton…

21. syyskuun 2017

Oppilaskonserttisarja laajenee Sibelius-museoon

Turun konservatorion tiistaisten oppilasiltojen sarjaa on alkaneena syksynä laajennettu. Jatkossa noin kerran kuussa kuullaan konsertti myös Sibelius-museossa. Museon konsertit ovat samalla mukava käyntikortti konservatorion toiminnasta. Niissä…

11. syyskuun 2017

Konserttisyksy käynnissä

Musiikkioppilaitoksen toiminnassa monella tavoin olennaisessa osassa ovat erilaiset esiintymiset, konsertit ja keikat. Turun konservatorion vilkas konserttisyksy on käynnistynyt. Sigyn-salin oppilasillassa tiistaina 12.9. klo 18.00 kuullaan Tšaikovskin…

23. elokuun 2017

Kuorot Suomen luonnon päivän juhlissa Teijossa

Turun konservatorio kuorot Auriella ja Sigynella osallistuvat lauantaina 26.8. Suomen luonnon päivän tapahtumiin. Kuorot laulavat suomalaisia lauluja Teijon luontokeskuksessa puoliltapäivin juhlallisen lipunnoston yhteydessä, jonka…

18. elokuun 2017

Musiikkiteknologia tutuksi

Musiikkiteknologian opetusta on tarjolla tietokoneista ja studiotekniikasta kiinnostuneille taiteen perusopetuksen oppilaille. Alkaneena lukuvuonna on tarjolla kaksi ryhmää, joissa toisessa tutustutaan musiikin tuottamiseen sisältäen äänisynteesin…

10. elokuun 2017

Syyslukukausi käynnistyy

Taiteen perusopetuksen uusien oppilaiden infotilaisuus pidetään Sigyn-salissa keskiviikkona 16.8. klo 18.00. Jatkavat oppilaat sopivat keskiviikkona 16.8. oppitunneistaan. Opetus alkaa mahdollisuuksien mukaan torstaina 17.8., ryhmäaineet maanantaista…

7. elokuun 2017

Pikkurellan harjoitukset alkavat

Pikkurellan (1–2 -luokkalaiset) harjoitukset pidetään maanantaisin klo 18.15–19.15 Vulcan-salissa alkaen ma 21.8. Kuoroon otetaan 25 laulajaa ilmoittautumisen järjestyksessä. Vanhat laulajat jatkavat automaattisesti ilman ilmoittautumista. Uudet…

7. elokuun 2017

Auriellan harjoitukset alkavat

Auriella (3–6 -luokkalaiset) harjoittelee: – ma 21.8.Vulcan-salissa klo 16.45 alkaen koelaulu uusille kuoroon pyrkijöille. Koelauluun ilmoittautuminen: kanslia(at)turunkonservatorio.fi klo 17.15–18.15 kaikkien laulajien ensimmäiset harjoitukset /…

7. elokuun 2017

Sigynellan elokuun aikataulut

to ​17.8. klo 17–19 harjoitukset alkavat (sigy​nellalaiset + kesäkuorossa mukana olleet auriellalaiset) Auditoriossa ma 21.8. klo 18 esiintyminen taloyhtiön juhlassa Eerikinkatu 31/Ursininkatu 8 – esiintymisasu kesäteemalla…

22. kesäkuun 2017

Uusia oppilaita

Turun konservatorion taiteen perusopetuksen uudet oppilaat on valittu. Kaikkiaan 107 lasta ja nuorta aloittaa syksyllä musiikin opinpolkunsa Turun konservatoriossa, yhteensä 25:n eri soittimen parissa. Uusille oppilaille on ilmoitettu valinnasta…

15. kesäkuun 2017

Turun konservatorion opiskelijavalinta

Turun konservatorion ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijavalintojen tulokset ovat valmiit ja 41 valitulle on ilmoitettu asiasta henkilökohtaisesti. Muusikon osaamisalaan valittiin 31 uutta opiskelijaa (18 klassista ja 13 pop/jazz-opiskelijaa) ja…